Partiolaisten adventtikalenteri yrityslahjana ilahduttaa koko joulukuun

13.10.2017,

Partiolaisten adventtikalenteri on ollut tärkeä osa suomalaisten joulun odotusta jo 70 vuoden ajan. Yritykset voivat muistaa asiakkaitaan tai henkilökuntaansa lahjalla, johon palataan joulukuussa lähes joka päivä! Antamalla adventtikalenterin lahjaksi, tuet paikallista nuorisotoimintaa.

”Yrityksemme käytti viime vuonna partiolaisten adventtikalentereita joulumuistamisena muutamille asiakkaille, koska halusimme tukea paikallista partiotoimintaa, mutta antaa suuren yleisön tunteman lahjan, jolla on kuitenkin tärkeä viesti. Lisäksi kalenteri pysyy esillä koko joulukuun, joten se muistuttaa meistä pidempään kuin pelkän yhden suklaarasian ajan. Lisäksi lahja on ns. arvokkaampi kuin sen hinta, koska sillä on tärkeä rooli partiotoiminnan pyörittämisessä paikallistasolla”, kertoo Anne-Maarit Sepling, joka on yrittäjä viestinnän, markkinoinnin ja myynnin apukäsiä tarjoavassa Eforte Oy:ssä.”Idea syntyi siitä, että halusimme antaa jotain mitä yleensä ei anneta lahjaksi ja sellaista, missä olisi meidän toimintaperiaatteisiimme – tehoa ja tuloksia – soveltuva viesti: partiolaiset ovat tekeviä ja aikaansaavia.”

Adventtikalenterimyynnistä saatuja tuottoja käytetään esimerkiksi partiovarusteiden hankkimiseen, leirimaksujen alentamiseen ja lippukunnan kokoontumispaikan kunnostamiseen. Lisää tietoa myyntituottojen käyttökohteista löydät täältä.

”Moni yritys pohtii, miten voisi yhteiskuntavastuuta toteuttaa paikallisesti vaikka toimivat valtakunnallisesti. Toisaalta tärkeää olisi antaa asiakkaille joulumuistaminen, joka muistetaan. Partiolaisten adventtikalenterissa nämä yhdistyvät ja vielä erittäin kustannustehokkaaseen hintaan (7 €). Jos yritys selvittää paikkakunnan partiolippukunnalta, mitä he aikovat tehdä saamillaan rahoilla, saa yritys hyvän sisällön viestintäänsä niin asiakkaille kuin halutessaan paikallismediaan sekä omaan sosiaaliseen mediaan. Yrityksen tutustuessa lippukuntaan saattaa löytyä samalla muita yhteistyömuotoja hyödyttämään molempia, esim. talkoolaisia tai partioontutustumispäiviä (lajitutustuminen tyylin Alten)”, Sepling taustoittaa.

Partioharrastus on avointa kaikille taustaan, kieleen, uskontoon tai taloudelliseen tilanteeseen katsomatta. Partiotoimintaa on Hangosta Nuorgamiin noin 700 lippukunnassa, joiden arkea pyöritetään vapaaehtoisten nuorten ja aikuisten voimin. Vuosittain toimintaan osallistuu noin 65 000 pientä ja isoa partiolaista.

Kalenterit voit tilata verkkokaupasta tai paikalliselta partiolippukunnalta. Lippukuntien adventtikalentereiden myyntipaikat löydät täältä.

adventtikalenteri, Uutiset , , , ,

Aiheeseen liittyvää

Kommentoi