Ajan aallokossa: uusmaalaisten partiopiirien historia julkaistu

20.10.2015,

Uudenmaan Partiopiiri ry täyttää 40 vuotta vuonna 2015. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin ensimmäinen kokonaisesitys kaikkien uusmaalaisten partiopiirien historiasta. Teos alkaa ensimmäisen uusmaalaisen partiopiirin perustamisesta vuonna 1927 ja etenee aina nykypäivään saakka. Lukijalle tulevat tekstein, kuvin ja kaavioin tutuksi kaikki alueella toimineet viisi piirijärjestöä: Uudenmaan Partio-piiri, Uudenmaan Partiopoikapiiri, (Länsi-) Uudenmaan Partiotyttöpiiri, Keski-Uudenmaan Partiotyttöpiiri ja nykyinen Uudenmaan Partiopiiri.Kunkin piirin kohdalla käsitellään piirin muodostaminen, tärkeimmät toimintamuodot, hallinto ja piiritoiminnan merkittävimmät asiat. Uusmaalaisten partiopiirien menneisyyteen mahtuu monta mielenkiintoista ja välillä dramaattistakin vaihetta. Ajan aallokossa on kertomus partioaatteen palosta ja uusmaalaisesta maakuntahengestä lähes vuosisadan ajalta.

Kirjan on kirjoittanut Marko Halonen (Klapaset ry) ja Ossi Ikonen (Puskapartiolaiset ry). Marko Halonen on historiantutkija ja -opettaja. Hän on toiminut Uudenmaan Partiopiirissä eri pesteissä 2000-luvun puolivälistä alkaen mm. kouluttajana ja ohjelmaministerinä. Ossi Ikonen on toiminut Uudenmaan Partiopiirin piirinjohtajana vuosina 2010–2012 sekä lukuisissa muissa pesteissä. Hänen kirjoittamansa lippukuntahistoriikki Puskapartiolaisten tarina ilmestyi vuonna 2015.

Teos maksaa 25 euroa ja sen voi tilata täältä.

Aikuiset, Luokittelematon, Uutiset , ,

Kommentoi